Sisällön nykytilatutkimuksella pyritään tarkkaan tietoon siitä, mikä sisältö on sivustolla arvokasta ja mitä pitäisi tuottaa lisää. Tutkimuksessa tuotetaan asiakirja yrityksen oman viestinnän tueksi ja jota voidaan suoraan hyödyntää esimerkiksi kolmannelta osapuolelta hankittavassa viestinnässä. Sisällön nykytilatutkimuksessa käytettävät avainsanat ja avainsanajoukot tulevat asiakkaalta tai voimme järjestää workshopin niiden selvittämiseksi.
Jatkotoimenpiteenä tutkimukselle on ylesimmin tietojen seuraaminen ja palvelun, seurattavan kohteen iterointi. Voimme kouluttaa asiakkaan käyttämään seurantatyökaluja, sekä tunnistamaan tärkeimmät muutokset. Voimme myös ottaa seurannan hallintaamme, jolloin analysoimme ja ehdotamme asiakkaalle tulevia toimenpiteitä. Molemmissa tapauksissa asiakas saa raportit seurannasta, joiden pohjalta päätökset tehdään.
Tutkimus sisältää mm. seuraavat tiedot:
- Hakutermien ja Kilpailijoiden Valitseminen
- Hakumäärätutkimus
- Seurannan Konfigurointi
- Näkyvyyden Nykytilanteen Tarkistus
- Laskeutumissivut ja Sisältö
- Kilpailutilanne ja Voimasuhteet Googlessa
- Tutkimuksen Tulokset ja Niiden Esittely